Himmler: homoseksuaalisuudesta osa 5

Tässä on - pahamaineisen mies-poika rakkausuhteen vaalijan - herra Blüherin ajatuksia, joissa todistetaan: ”Yleisesti ottaen suurin rakkaus ei ole miehen ja naisen välistä. Siitä seuraa kyllä lapsia. Se on eläimellistä. Suurin muoto on jalostettu rakkaus kahden miehen välillä. Siitä on saanut alkunsa kaikki historian merkittävimmät tapahtumat”. Tuon törkeän väitteen esittäjä ottaa kunnia Aleksanteri Suuren ja Bismarckin ansioista. Maailmanhistoriasta ei löydykään sellaista suurmiestä, josta homoseksuaalit eivät ottaisi kunniaa itselleen: Ceasar, Sulla jne. Luultavasti Don Juania ei vielä olla omittu, mutta muuten lähes kaikki muut on otettu esille. Tällä on ikäviä seurauksia nuorisoon, joka kuuluu erittäin maskuliiniseen liikkeeseen ja elää miesten leireissä ja joilla ei ole liiemmin mahdollisuuksia päästä yhteen tyttöjen kanssa. Mielestäni ei siis ole ihme, että olemme ajautuneet pahasti homoseksualismin tielle..

Näen perustavaa laatua olevan muutoksen olevan mahdollista seuraavalla tavalla:

1) Tämä on erityisen kiireellinen asia meille SS:n piirissä. Meidän on ehdottomasti uudelleenkoulutettava SS miehet ja pojat – siinä määrin kuin se on vallassamme – että heistä tulee ritarillisia miehiä tai nuoria herrasmiehiä. Se on ainoa keino estää meitä liukumasta Anglo-saksien tai Amerikan tilanteeseen. Kerran eräs englantilainen nainen valitti minulle, että oli kiusallista, että miehet tervehtivät naisia ensin. ”Teillä kanat varmaan tekevät soidinmenojaan kukkojen ympärillä! Poikkeeako se teistä normaalista?”. Seurauksena liian suurista naisten oikeuksista Amerikassa on se, ettei miehet uskalla katsoakaan tyttöjä, sillä on vaara, että heidät viedään avioliitto-oikeuden eteen ja laitetaan maksamaan siitä. Amerikassa homoseksuaalisuus on puolustuksellinen ilmiö. Se lähtee siitä, että miehistä on tullut naisen orjia. Nainen voi käyttäytyä kuin härkä siellä. Hän voi vain alkaa valittaa kaikesta. Häntä ei koskaan ojenneta hänen teoistaan. Siinä on oikea esimerkki naisten tyranniasta!

Sitä vaaraa, että naiset käyttäisivät väärin miesten ritarillisuutta ei ole Saksassa. Naiset on Saksassa kasvatettu niin, etteivät he ole sellaiseen taipuvaisia. Joka tapauksessa meidän on kasvatettava nuoria miehiämme siten, että he ovat ritarillisia ja nousevat tarvittaessa puolustamaan naisia.

Äskettäin sanoin eräälle Hitlerin nuorisojärjestön johtajalle, että ”olet kaikin puolin ei-kristillinen ihminen, mutta suhtautumisesi naisia kohtaan on kiristillisyyttä puhtaimmillaan”. 150 vuotta sitten eräs katolisen yliopiston opiskelija kirjoitti väitöskirjan, jonka otsikkona oli; ”Onko naisella sielua?”. Siinä näkyy kristillinen pyrkimys: se pyrkii naisten totaaliseen tuhoamiseen ja korostaa naisten huonommuutta. Kristinusko, näin uskon vahvasti, on miehisen veljeskunnan eroottinen järjestö, jonka avulla pidetään pystyssä tätä 2000 vuotta vanhaa bolsevismia. Olen tullut tähän johtopäätökseen, koska tunnen erittäin hyvin Rooman kauden kristillisyyden. Uskon vakaasti, että ne Rooman imperiumin hallitsijat, jotka hävittivät ensimmäiset kristityt, pyrkivät samaan kuin me hävittäessämme kommunisteja. Nuo kristityt olivat katalinta ainesta, mitä tuo suuri kaupunki piti sisällään. Surkeimpia juutalaisia, surkeimpia bolsevikkeja.

Tuon ajan bolsevismi sai sitten voimaa ja se tuli hallitsevaksi kuolevassa Roomassa. Se kristillisen kirkon pappeus, joka lopulta kukisti arjalaisen kirkon jatkuvilla konflikteillaan 4. ja 5. vuosisadan jälkeen, pyrkien pappien keskinäiseen selibaattiin. Se lähtee ensimmäisen apostolin, Paavalin, ajattelusta. Hän alensi naiset syntisiksi ja salli tai suositteli avioliittoa lähinnä laillisena tienä ulos prostituutiosta - perustaen sen Raamattuun. Samalla jälkeläisten tekemisestä tuli jonkinlainen välttämätön paha. Pappeus jatkui tällä linalla joitakin vuosisatoja, kunnes 1139 pappien selibaatti määrättiin täysimääräisenä.

Olen toisaalta vakuuttunut siitä, että kaikki eivät halunneet alistua tuolle homoseksualismille, erityisesti pienissä kirkkoyhteisöissä. Enemmistö - arvioisin luvun yli 50 %: ksi – ei ollut homoseksuaaleja. He pyrkivät salaisesti yhteyteen naimisissa olleiden ja yksinäisten naisten kanssa. Sen sijaan oletan, että munkkiluostareissa homoseksuaalien osuus oli jotakin 90% tai 95% tai 100%.

Mikäli oikeudenkäynnit koskien homoseksualismia pappien keskuudessa aloitettaisiin uudelleen ja jos kohtelisimme pappeja, kuten tavallisia Saksan kansalaisia, ainakin 200 sellaista oikeudenkäyntiä olisi vireillä 3-4 vuoden sisällä. Nuo oikeudenkäynnit eivät toteudu – ei siksi, etteikö tapauksia riittäisi, vaan – siksi että meillä ei ole riittävästi virkailijoita ja tuomareita, joita sellaisessa hankkeessa tarvittaisiin. Seuraavan neljän vuoden kuluessa raskauttavaa aineistoa tulee esiin – toivin mukaan – että kirkon organisaatio alkaen ylimmästä johdosta aina pappeihin on lähinnä homoeroottinen miesjärjestö, joka on terrorisoinnut ihmiskuntaa viimeisten 1800-vuoden ajan. Se on vaatinut mitä suurinta veriuhria ja on ollut sadistisesti kieroutunut omissa ilmauksissaan menneisyydessä. Tässä tarvii nostaa esiin vain noitien ja kerettiläisten vainot.

Tämä asennoituminen naisiin huonompina olentoina on tyypillistä kristillisyyttä ja myös me, jotka olemme olleet kansallissosialisteja tähän päivään asti – osa jopa vannoutuneita pakanoita – olemme hölmöyksissämme omaksuneet nämä ajatusmallit. Tiedän tänä päivänäkin monia puoleeen jäseniä, joilla on tarvetta korostaa maailmankatsomuksensa lujuutta ja omaa maskuliinisuuttaan käyttäytymällä erityisen karskisti ja öykkärimäisesti naisia kohtaan.