Puhuin äskettäin uuden opiskelijajärjestön
johtajan kanssa ja totesin hänelle: Rakas Scheel, jos löydän sinut
kerrankin harjoittelemassa sotilaallisesti tovereidesi kanssa, saat
minusta itsellesi vihamiehen. Opiskelijataloissa teidän pitää
työskennellä henkisesti ja johtaa älykkäästi ja palauttaa
yhteiskunta takaisin järjestykseen.
Näin kerran opiskelijalehden – muistaakseni se
oli Saxonin opiskelijajärjestön lehti. Tuon henkisen työntekijöiden
lehden kannessa oli kahdeksan miestä järjestäytyneenä kahteen
riviin ja heidän henkinen johtajansa tarkasti joukkoja. Siinä oli
mitätön joukko-osaston kersantti tai jopa pataljoonan johtaja, joka
vain tarkasti oliko rivit suorassa. Joka tapauksessa se ei ole työtä,
joka kuuluu henkisen instituution rooliin. Jos meitä osoitellaan
ulkomailta käsin, ettei ”teistä ole muuhun kuin armeijaan”.
Siinä ei olla täysin väärässä.
Kysymys nouseekin. SS julistaa olevansa järjestö.
Puolue myös julistaa olevansa järjestö. Nuo julistukset eivät ole
ollenkaan yhtenäisiä. Me olemme selkeästi kansallissosialistinen
järjestö. Tässä tulee kuvaan mukaan rodullinen määritelmä. Me
olemme ehdottomasti pohjoisen rodun miehistä koostuva yhteisö. Me
olemme ensinnäkin sotilaallinen järjestö. Olemme eräs
kansallissosialistinen sotilasjärjestö, joita sitoo yhteen
pohjoisen veren yhteys. Olemme tavallaan heimoyhteisö, jos sallitte
ilmaisun. Aiemmin olisi voitu sanoa jopa ylhäisön yhdistys. En
halua käyttää tuota ilmaisua. Käyttämällä tuota ilmaisua,
niin sillä on merkitys. Se viittaa lisääntymiseen ja jälkeläisten
tuottamiseen. Poliittisen järjestön tehtävä rajautuu kansan
poliittiseen johtamiseen.
Sillä hetkellä kun puolue ottaa muita kuin
henkisiä päämääriä, se muuttuu poliittiseksi järjestöksi.
Sillä on entistä vähemmän sotilaallista merkitystä, joka pitää
sisällään reppujen pakkausta ja rivien suoristamista. Tämä pätee
pieniin yksityisiin vivahteisiin asti.
Olen keskustellut runsaasti puoluemies Leyn kanssa
näistä asioista. Hänellä on syvä ymmärrys aiheesta. Kysyin
häneltä esimerkiksi Nürnbergin puoluepäivien juhlaparaatin
jälkeen: ”Miksi annat käskyjä?”. Minä en tekisi niin. Siellä
pitäisi olla hyvin koulutettuja sotilaita, jos komennot: Huomio!
Nostakaa Liput! Laskekaa liput! Kyettäisiin suorittamaan sujuvasti
100 000 miehen toimesta.
Miksei voisi puheessa vain todeta, että nyt me
nostamme liput, ja laskemme liput? Kyse on samasta asiasta, mutta se
ei olisi niin korostetun särmää ja sotilaallista puhetta. Miksi
käskyt pitää antaa sellaisissakin asioissa? Nämä ovat vain
muutamia ajatuksiani aiheesta.
Palaan taas asiaan. Sanoin, että me
maskuliinisoimme yhteiskuntaa aivan liikaa. Viittaan muutamaan
esimerkkiin, joihin te voitte itse lisätä jotain lapsista saatujen
henkilökohtaisten kokemustenne perusteella.
Mielestäni on onnetonta kansalle, jos pojat
kertovat äideilleen: ”Kun me marssimme Hitlerin nuorisjärjestön
kanssa, pidäkin huoli ettet kulje ohi silloin. Minä varmaan
tervehtisin sinua, mutta silloin muut alkaisivat nauraa ja pitäisivät
minua mammanpoikana ja pelkurina”. Pidän onnettomana kansalle, jos
pojat häpeilevät siskojaan tai äitejään. Tässä tapauksessa
vielä häntä lähimpiä naishahmoja – äitejä ja siskoja. Kun
poika rakastuu tyttöön ja joutuu tavallista kovemman pilkan
kohteeksi. Häntä pidetään vähemmän arvostettuna ja jopa
nynnynä. Silloin jos joku sanoo, että todellinen poika ei välitä
tytöistä, hän alkaa välttämään niiden seuraa. Silloin jää
jäljelle vain ystävyyssuhteet muiden nuorten kanssa. Miehet
hallitsevat maailmaa: seuraava askel on homoseksuaalisuus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti